Ahmaksi pukeutunut puoskari ja plasman separaattori

Tiedättekö Segwayn? Jokainen on varmasti joskus leikannut ruohoa. Ja vihreä ruohohan se vasta parasta on.

Minä pohdin yhden ohikiitävän hetken vanhempieni terassilla, että miten hienoa se sitten olisi pöristä Segway-ruohonleikkurilla ympäri tiluksia samalla kun kyhäelmän pohjassa sijaitseva väripatruuna värjäisi maisemaa vihreämmäksi.

Idea se on absurdi ja päätönkin idea.

Se oli yksi niistä välähdyksistä, joita jokainen luova ihminen kokee päänsä sisällä. Irratoniaalisia pisaroita, joiden kokoaminen yhteen tuottaa joskus jonkinlaisen innovaation. Tai kokonaisen lauseen. Sitähän se kirjoittaminen on. Kirjaimien – isojen ja pienien – ja välimerkkien sekamelskaa.

Sain joskus kuulla, että luovuus on ”uuden” luomista. En tätä kuitenkaan nielaise tällaisenaan, kun voin hakata ikkunani rikki luoden vain jotain uutta ja ainutlaatuista lasimurskaa. Se olisi aivan liian helppo määritelmä.

No, koska olen luvannut tänne kerran viikossa jotain kirjoittaa, niin ajattelin sitten miettiä sitä määritelmää. Luovuuteenhan kuuluu itsensä ja muiden kyseenalaistaminen. Halutaan löytää joku uusi reitti perille.

Minä olen tehnyt asioita aina selkäytimestä. Olen päässyt eteenpäin sen suuremmin miettimättä, kunhan olen toiminut. Tästä syystä en ole joutunut hirveästi painimaan sen ”luovuus”-määritelmänkään kanssa.

On ollut luontaista ja jopa toivottavaa, että flow yllättää ja kurkku turtuu palavasta halusta tuottaa jotain. Ympärillä kaikki hälventyy ja mikään muu ei enää tunnu miltään.

Nyt jouduin kuitenkin ongelman eteen. Mitä helvettiä minä oikeastaan osaan? Miksi minä sen osaan?

On ilmiselvää, että kaikki ihmiset ovat luovia – lapsesta saakka. Katsokaa vaikka miten se Anja-Petteri tunkee erimuotoisia palikoita siihen tarkoitettuun laatikkoon. Siitä toiminnasta ei kuitenkaan ole sitten enää aikuisiällä niin hyötyä. Jos ei siis halua elää pitkäaikaistyöttömänä.

Luovuuteen kuuluu nimittäin sen kanavoiminen itselleen hyödyllisiin asioihin. Minä luon lauseen tai mainoksen, jotta saan siitä rahaa. Samasta syystä vaikkapa insinööri kehittää uuden kojeen lääketieteellisiin tarkoituksiin. Ei, luovat ihmiset eivät kulje stereotyyppisesti tukka pystyssä etsimässä iltapäivädrinkkiä. 

Tai varmaan jotkut kulkevatkin, mutta se liittyy taas siihen pitkäaikaistyöttömyyteen.

Suurin osa näistä ihmisistä on kuitenkin mukautunut markkinatalouden ehtoihin ja etsii tarkoituksenmukaisesti tämän ”lahjan” hyödyntämistä. Se yleensä myös rikastuttaa ympärillä pyörivää yhteiskuntaa. Toimittaja kirjoittaa tarinan ja se myy lehteä, joka tuo työpaikkoja myös muille kuin vain toimittajille. Lisäksi ihmiset saavat sellaista tietoa tai kokemusta, jota he eivät itse pysty itselleen tuottamaan.

Konkreettisempi esimerkki on insinöörin luoma apuväline vaikkapa sille lääketeollisuudelle.  

Ja parasta? Kun jotain on luotu, niin seuraavaksi se halutaan tehdä vielä paremmin. Itse en ainakaan jaksaisi enää poistattaa viisaudenhammastani ottamalla joltain ahmaksi pukeutuneelta närpiöläiseltä kaksi tuntia turpaani. Tykkään käydä tekemässä sen jonkun luomalla koneella yksityisellä hammaslääkärilläni.

Luovuutta todellakin tarvitaan monilla aloilla. Ei se ole mikään taitelijaihmisten itseoikeus. Tiedättekö mikä on erään tunnetun suomalaisen muotoilijan tuotteliain luomus? Öljykannu eräälle öljyfirmalle.  Mediaseksikästä? Ei. Mutta todella hyödyllistä.

Nobelisti Roger Sperry tutki aivojen käyttäytymistä 1960-luvulla ja totesi, että aivopuoliskot käyttäytyvät jokseenkin itsenäisesti. Hänen käsityksensä oli, että oikea lohko olisi luovempi puoli ja vasen taas ohjaisi rationaalista puoltamme.  

Uudempien tulosten perusteella tuo ero on kuitenkin käytännössä mitätön. Molemmat aivopuoliskot ovat luovia. Ja onhan siinä vinha perä.

Tuntuisi oudolta, että esimerkiksi arkkitehti ei olisi mukamas luova. Hänhän käyttää vanhan käsityksen mukaan vasenta aivopuoliskoa jatkuvasti työssään laskiessa mittoja. Kuitenkin hän luo jatkuvasti uutta – rikastuttaa ympäristöään. Luovaa jos mikä.

Luovuus itsessään on pohjimmiltaan kaunis prosessi. Se voi olla vesipisaroiden kuulemista musiikkina, tiemerkkien näkemistä teoksina tai tyhjän tilan havainnoimista täytenä. Michelangelo on sanonut, että jokaisen kiven sisällä on taideteos.

Joskus se voi kuitenkin olla haasteellista, kuten Janilla.

Se itse tunne taas kumpuaa jostain syvältä. Sitä ei voi selittää, koska sitten mentäisiin todennäköisesti biologian ohi teologian puolelle. Kaikki tuntuu luonnolliselta.

Ja sen luomuksen arvoa ei voi aina määrittää. Mona Lisa, verensiirtokone tai sisävessa ovat itseisarvoja.

Varmaa on se, että luovuutta voi harjoittaa. ”Kirjoita huono pois”, oli yläasteopettajani neuvo paremman esseen tekoon. Virheetön opettaja. Harjoita huono pois, niin tulet paremmaksi.

Eli mitä minä ja muut luovat ihmiset olemme?

Moniosaajia.

Se liitetään hyvin vahvasti taas siihen pitkäaikaistyöttömyyteen, mutta ilman oikein kanavoituja luovia ihmisiä ei olisi monia arkipäivän asioitamme. Krhm, kapitalismi – mitä?

Vanhemmat: Älkää antako sen Anja-Petterin töhertää seinää. Ostakaa paperiarkki, kyniä ja päästäkää lapsi irti. Ei lapsena välttämättä vielä uutta plasman separaattoria keksitä, mutta se ei-mitään esittävä tikku-ukko voi olla jonkin suuremman luomuksen alku.

Mistä sen nimittäin tietää, että mitä lapsi voi keksiä? Täytyy olla avoin luovuuden potentiaalille (out of the box).

Kun ei vietä aikaansa laatikossa, niin asioita tapahtuu.